Täystehokkuuteen oppinut minäni ei oikein osaa rentoutua. Kaiken kiireen keskellä, jossa asioita on hoidettava ja arki saatava rullaamaan, olisi oltava tehokas? Ei onnistu ei. Suunnittelua rakastava mieheni yrittää auttaa kaikin keinoin, minkä voi - tosin omat hermoni eivät kestä aina toisen suunnittelua kun itse haluan olla jo toteuttamassa niitä asioita. Maltti on valttia.. niinhän se on. Tämä tuli todettua tuolla liikennevirrankin keskellä, kun oli pienestä kiinni etten ajanut kolaria viikko sitten. Oma vikani se olisi ollut, lähdin liikenteeseen kiihtyneessä tilassa ja aivot ajatuksia täynnä. Pelästys tuli vasta illalla.

Mitä pitäisi oikeastaan sitten ehtiä tekemään ja missä ajassa? Jos tarjoan kerran kuukaudessa lapsille hampurilaiset siksi, että en yksinkertaisesti JAKSA tehdä ruokaa, onko se sitten huono? Eri asia kaiketi, jos sitä tapahtuisi jatkuvasti. Kuitenkin meillä syödään monipuolisesti, niin syövät päiväkodissakin.

Pitäisi ehtiä siivota, maksaa laskut, kasvattaa ja hoidella lapset, ottaa omaa aikaa, ottaa parisuhdeaikaa, käydä lenkillä, tehdä sitä monipuolista ruokaa, olla ystävien kanssa tekemisissä, lukea tenttiin, katsoa kalenteria mitä kenellekin milloin tapahtuu ja missä, käydä töissä jne. Tuon keskellä vielä keskittyä toisen lapsen erityisasioihin, jotka vievät tohottomasti aikaa. Ihan oikeasti, kenen aika riittää?

Juttelin puistossa tänään äidin kanssa, joka mietti että miten ihmeessä lasten kanssa se aika menee nopeesti. Ei ehdi vastata tekstiviesteihin, suunnitella tarpeeksi hyvin asioita, ehtiä kaikkialle.. Ulkopuolinen ei aina ymmärrä. Että juuri kun olet vastaamassa toiselle, lapsi loukkaa itsensä ja loukkaantumisoperaation vetämiseen menee helposti puoli tuntia... jos lapsi päättää että tirvaisenpa tuota pikkusisko nyt kuonoon, aikaa selvittelyyn menee jonkin verran. Nostan oikeasti hattua sellaisille ihmisille, jotka pystyvät pitämään langat moitteettomasti käsissään. Terveenä, hyvivoivana ja hyvin nukuttuna sekä ravittuna tuon pitäisi onnistua paremmin - mutta ei sitten, jos vähänkin kremppaa.. milloin mistäkin.

Laiskuutta jonkun mielestä, kun pyykit lojuvat sohvilla, roskis odottaa viejäänsä, pihanurmikko ajamatta, tiskit odottamassa... Meillä se on asioiden tärkeysjärjestykseen laittamista. Voin ihan hyvin laittaa aikana seisokelemalla rätti kädessä ja unohtaa samalla, että minulla on oikeasti aikaa sekä läsnäoloa tarvisevat lapset. Voin aivan hyvin aikatauluttaa jokaisen illan niin, että kolmena käyn liikkumassa ja loppuina teen jotain muuta kehittävää - siinä vaiheessa lapsille tulee jo äitiä ikävä. Ja toisin päin. Laiskuutta se voi olla, että ei jaksa järjestää ja aikatauluttaa.... strukturoida.. mutta ihmisellä -jokaisella - on oma rajansa ihan kaikelle. Järkevää on ottaa se järki käteen ajoissa kuin vetää itsensä aivan piippuun. SIllä suomalaisella sisullahan sekin onnistuu... kuten sekin, että burn out vetää lopulta ihmisen pitkille sairaslomille, työssäjaksaminen kärsii, perhe ei voi hyvin. Kaikella on rajansa.

Laiskuudelle pitää antaa mahdollisuus. Kunhan sitä ei joka kohdassa käytä. Kummasti terve laiskottelu vain nostaa syyllisyydentunteen.. onhan stressissäkin kyse tekemättömistä töistä kuin tehdyistä töistä. Jatkan siis samaan malliin.. Enkä enää pahoittele, että kotini on silloin tällöin räjähdyksen jäljiltä - se on jos on. Mitäs ette kyläile silloin kun olen siivonnut!!